Kenen pitää ottaa YEL-vakuutus?

By 12/08/2019 Yleinen

YEL-vakuutus on lyhenne yrittäjän eläkevakuutuksesta. Vakuutus on yrittäjän eläketurvan ja muun sosiaaliturvan perusta. 

Kenen pitää ottaa YEL-vakuutus?

Seuraavien ehtojen täyttyessä hanki YEL-vakuutus:

  • Asut Suomessa
  • Ikää on 18-67 v
  • Työskentelet omassa yrityksessäsi
  • Omistat vähintään 30% yrityksestäsi
  • Yrittäjätoiminta on jatkunut yhtäjaksoisesti vähintään 4 kuukautta
  • Yrittäjän työtulo yrityksessä on vähintään 7799,37 e/vuodessa.

Jos yritystoiminta on sivutoimista ja verotettava tulos toiminnasta jää edellä mainitun alle, niin vakuutusta ei ole pakko ottaa. Saatat kuitenkin saada kyselyn YEL-vakuuttamisesta Eläketurvakeskukselta. Sivutoimisuus toimii myös toiseen suuntaan. Jos olet osa-aikaisesti tai täysipäiväisesti palkkatyössä muualla ja harjoitat siinä sivussa yritystoimintaa, tulee vakuutus ottaa edellä mainittujen ehtojen täyttyessä.

Esimerkiksi kolme kaverusta perustaa osakeyhtiön tasaosuuksin, kukin omistaa 33,3% yhtiöstä. Tällöin kaikki kolme yrittäjää vakuutetaan YEL-vakuutuksella. Vastaavasti jos neljä kaverusta perustaa osakeyhtiön tasaosuuksin 25% kukin, niin tällöin kaikki vakuutetaan TyEL-vakuutuksella, jonka maksut menevät todellisen palkkasumman mukaan. Eli omistuksen määrä ratkaisee ja raja on vähintään 30% omistus.

Jos sinulla on useita yrityksiä, vakuutus tarvitaan vain yhden kerran. Voit valita minkä yrityksen kuluksi vakuutuksen laitat. Ilmarisen sivuilla esimerkiksi on taulukko, josta voi tarkistaa erikoistilanteissa kummalla vakuutuksella yrittäjä vakuutetaan.

Koska vakuutus tulee ottaa?

Yrittäjän tulee ottaa vakuutus 6 kk kuluessa yritystoiminnan aloittamisesta. Käytännössä suosittelen hoitamaan vakuutuksen kuntoon heti kun yritystoiminta alkaa. Vakuutus on yrittäjälle pakollinen ja sitä ei voi korvata esimerkiksi vapaaehtoisella eläkevakuutuksella. Muista myös, että yrittäjän sosiaaliturva perustuu YEL-työtulon määrään. Jos esimerkiksi jäät äitiys- tai isyysvapaalle, niin kela käyttää YEL-työtuloasi korvausten perusteena.

Vinkki: työtulon määrää pitää korottaa vähintään 6 kk ennen äitiysvapaalle jäämistä. Viime tipassa nostettu työtulon määrä ei enää vaikuta Kelan maksamiin korvauksiin. Isän osalta työtulon määrää ei ole järkeä korottaa, ellet aio olla puolta vuotta kotona äidin sijaan. Eräs tuttavani laski tämän joskus auki.

Yrittäjän sairastuessa Kela maksaa YEL-työtulon perusteella. Jos siis alivakuutat itsesi alle todellisten tulojesi, niin huolehdi jollain muulla tapaa itsellesi riittävä turva sairauden tai tapaturman varalle. Työttömyysturva perustuu myös YEL-työtuloon.

YEL-vakuutuksen ottamista valvotaan jälkikäteen verotustietojen perusteella. Mikäli et ole hoitanut vakuutusta kuntoon aikanaan, voit joutua maksamaan useamman vuoden vakuutusmaksut kerralla. Lisäksi maksuun voidaan lisätä laiminlyöntimaksua.

Mitä YEL-vakuutus maksaa?

Määrittelet itse työtulon määrän vakuutusyhtiölle, josta vakuutusmaksu lasketaan. Vakuutusmaksuprosentti vuonna 2019 on 24,1%. Jos esimerkiksi määrittelet työtuloksi 30 000 euroa, on vakuutusmaksu 30 000 euroa x 24,1% = noin 7 230 euroa. 

YEL-vakuutuksen maksut voi vähentää yrityksen verotuksessa. Eli yrittäjä voi ohjata vakuutusmaksu laskun yrityksen kuluksi ja käytännössä näin aina tehdäänkin. 

Aloittava yrittäjä saa alennusta alennusta 22% ensimmäiselle neljälle vuodelle. Eli vakuutusmaksuprosentti on ensimmäisen neljän vuoden ajan 0,78 x 24,1% = 18,8%.

Työtulon määrää voi tarkistaa matkan varrella milloin tahansa ylös tai alaspäin. Takautuvasti muutosta ei kuitenkaan tehdä. Eli älä ota vakuutusta liian suurelle summalle, jos sinulla ei ole sitä varaa maksaa. Jos yrityksesi taloudellinen tilanne heikkenee merkittävästi, en ensimmäisenä tinkisi omasta eläkkeestä. Jos tämä on viimeinen keino säästää yrityksen rahoja, niin muista tehdä työtuloon muutos ajoissa. Älä jätä laskuja pöydälle kasaantumaan, koska muutosta ei tehdä takautuvasti.

Minkä verran työtulon määräksi?

Minimi summa minkä työtulon määräksi voi asettaa vuonna 2019 on 7800 euroa. Eli vakuutusmaksu vuodessa on noin 1900 euroa. Työtulon maksimimäärä on 177 125 euroa. Eräänlainen minimi on kuitenkin 12 816 euron työtulo, jolla pääsee työttömyysturvan piiriin. 

Lain mukaan työtulon pitäisi vastata yrittäjän työpanoksen arvoa. Laki ei kuitenkaan pakota sitä siihen asettamaan ja iso osa yrittäjistä alivakuuttaa itsensä. Jos osaat säästää ja sijoittaa, niin eläketurvaa voi kartuttaa muullakin tavalla kuin maksamalla lakisääteisiä maksuja. Saatat saada kovemman tuoton sijoittamalla itse kuin mitä eläkettä vuosittain sinulle karttuu. Jos taas sijoittaminen on sinulle täysin vierasta tai raha tuppaa tililtä häviämään, niin suosittelen maksamaan vakuutusmaksua todellisten työtulojen mukaan. Vakuutusta voi jopa maksaa yli todellisten tulojen.

Elon sivuilla esimerkiksi on näppärä laskuri, jolla voi laskea vakuutusmaksun määrää, eläkearviota ja toisaalta korvauksia eri tilanteissa.

Kun hinnoittelet asiakkaille myytävää työpanostasi, muista laskea myös eläketurvasi kulut mukaan, eli yrittäjän eläkevakuutuksen maksut. Jos et maksa todellisten tulojen mukaan vakuutusmaksuja, huomioi kuitenkin hinnoittelussa todellinen taso, koska muuten sahaat omaa oksaasi ja myyt työpanostasi liian halvalla. Katso myös blogi-kirjoitukseni hinnoittelusta

Jos päädyt vakuuttamaan itsesi pienellä työtulon määrällä, niin katso myös kirjoitukseni YEL-vakuutus vs sijoittaminen.

Yrittäjän muut vakuutukset

Ainoa pakollinen vakuutus yrittäjälle on yrittäjän eläkevakuutus. Erittäin suositeltava on myös yrittäjän tapaturmavakuutus, jonka vakuutusmäärä on sidottu YEL-vakuutuksen työtulon määrään. Eli jos otat minimi summalla YEL-vakuutuksen tai hyvin alhaisella työtulolla, niin tapaturmavakuutus turvasi on myös sidottu tähän summaan. 

Esimerkiksi nostat 40 000 euron bruttopalkkaa vuodessa osakeyhtiöstäsi. Olet hankkinut yrittäjän elälevakuuksen 15 000 vuosityötulolla ja lisäksi yrittäjän tapaturmavakuutuksen, jossa on myös sama vuosityötulo. Sairastut vakavasti ja olet työkyvytön kolme kuukautta. Yrityksen tulot perustuvat työpanoksesi myymiseen, joten yrityksellä ei ole tuloja joista maksaa sinulle palkkaa. Kela maksaa sinulle sairauspäivärahaa, mutta koska olet vakuuttanut itsesi 15 000 euron työtulolla tulosi tippuvat merkittävästi sairauden aikana. 

Tapaturman tai työkyvyttömyyden varalle voi hankkia myös muita vakuutuksia kuin yrittäjän tapaturmavakuutuksen. Käy myös läpi yksityispuolen vakuutukset vs yrityksellesi hankkimat vakuutukset. Älä maksa turhaan päällekkäisistä vakuutuksista. Yksityispuolella sinulla voi esimerkiksi olla tapaturmavakuutus joka korvaa hoitokulut, mutta ei ansionmenetystä työkyvyttömyyden ajalta. Keskeytysvakuutus joillakin toimialoilla voi myös olla järkevä hankinta. Buukkaa tapaaminen vakuutusyhtiön kanssa ja käy vakuutusturvasi läpi.

Mistä YEL-vakuutuksia saa?

Vakuutus hankitaan eläkevakuutusyhtiöstä. Puhelin käteen ja soitto asiakaspalveluun riittää. Muista ohjata lasku suoraan yrityksen nimellä. Ainakin osalla yhtiöitä vakuutuksen voi myös hankkia suoraan nettisivujen kautta. Vakuutuksen hinnassa ei ole eroa eri yhtiöiden välillä, koska yrittäjän eläkevakuutus on lakisääteinen.

Seuraavista yhtiöistä voi hankkia vakuutuksen: