Miksi toiminimiyrittäjän kannattaa maksaa ennakkoverot ajallaan?

Kategoriat Verotus
Avainsanat ennakkovero

Miksi yrittäjän kannattaa maksaa ennakkoveroja ajallaan? Tässä kirjoituksessa käsitellään ennakkoveroja toiminimiyrittäjän näkökulmasta.

Ensimmäinen yrityksen toimintavuosi

Antti yrittäjä perustaa toiminimen. Ensimmäinen vuosi yrittäjänä lähtee käyntiin mukavasti ja yrityksen verotettava tulos on 30 000 euroa. Eli tulot – verotuksessa vähennyskelpoiset kulut. Verottajalle Antti arvioi ensimmäisen vuoden verotettavaa tuloksen nollaksi yritystä perustaessaan. Ennakkoveroja hän ei maksanut koko ensimmäisen tilikauden aikana. Ehtiihän ne maksaa sitten myöhemmin kerralla. Seuraava tilikausi lähti mukavasti käyntiin ja Antilla oli kassan pohjalla ylimääräinen kymppitonni. Antti päätti ostaa auton ja käyttää käsirahana kassassa olevan ”ylimääräisen kymppitonnin”. Verojen maksu ei Anttia huolettanut ja koko asia unohtui autokuumeen iskettyä päälle.

Toinen yrityksen toimintavuosi

Veroilmoitus jätettiin seuraavan vuoden maaliskuussa. Verottaja muisti Anttia muutaman kuukauden päästä 6 000 euron jälkiverolaskulla. Samalla Antille määrättiin myös ennakkovero kuluvalta tilikaudelta toiset 6 000 euroa. Eli nyt Antin tulee maksaa sekä edellisen tilikauden jäännösvero, että kuluvan tilikauden ennakkovero. Kassan pohja alkoi nopeasti häämöttää ja verojen maksuun ei ollut tarpeeksi rahaa. Antti sopi verottajan kanssa vuoden maksuohjelman jäännösveroihin. Seuraavan vuoden ajan kiristeltiin vyötä ja maksettiin verottajan maksuohjelmaa ja ennakkoveroja tonnin kuussa. Verojen viivästyskorkoja ei saa vähentää yrityksen kuluna. Jos rahaa saa pankista kohtuullisella korolla, niin rahaa kannattaa ennemmin lainata sieltä. Pankin korkokulut ovat yhtiölle vähennyskelpoisia, kun rahat käytetään yrityksen toimintaan.

Työnantaja perii työntekijän puolesta palkasta verot ja tilittää ne verottajalle. Systeemi on rakennettu sellaiseksi, että kovin hervottoman kokoisia mätkyjä eli jäännösveroa ei helposti pelkästä palkkatulosta saa aikaiseksi. Palkansaajasta yrittäjäksi siirtyvää voi yllättää se, että verojen sopiva määrä pitää osata itse arvioida ja huolehtia maksamisesta. Tilitoimisto on käytännössä ainoa taho jolta saa apuja ja mahdollisesti muistutuksen, että ennakkoveroja pitäisi maksaa. Verottaja kyllä perii omansa lopulta, mutta ei huolehdi yrittäjän puolesta ajallaan ja ennakkoon maksamista. Mikäli verottaja ei saa sinulta maksamattomia veroja perittyä siirtyy saaminen ulosottoon. Järeimpänä keinona verottaja voi hakea yrityksen konkurssiin maksamattomien verojen takia. Ihan pikkusummilla tätä ei tehdä, mutta jos asiat jättää hoitamatta, voi verovelkaa nopeasti kertyä isokin summa.

Miten haen ennakkoveroa?

Ennakkoveroa voit hakea OmaVero palvelusta. Voit pyytää myös kirjanpitäjää hakemaan ennakkoveron ja arvioimaan sopivaa ennakkoveron määrää. Ennakoiden määrää on myös helppo muuttaa OmaVerosta. Liikaa maksetut ennakot palautetaan, kun antaa uuden arvion, jos tuloksen on arvioinut yläkanttiin. Toiminimellä tuloveroja maksetaan progressiivisesti. Eli mitä enemmän yrittäjä saa tuloja, niin sitä enemmän tuloveroa maksetaan.

Varsinkin uudesta yrittäjästä voi tuntua, että rahaa tulee mukavasti tilille. Myyntitulot kuitenkin usein sisältävät arvonlisäveron ja koko tilille tuleva summa ei jää yrittäjän tuloksi. Rahalle on monta ottajaa ja se mitä yrittäjälle lopulta jää käteen ei lähellekään vastaa tilille tullutta summaa.

Kuvitteellinen esimerkki;

  • 4000 e + alv = 4 960 e
  • Alv osuus -960 e
  • YEL vakuutus -300 e
  • Muut kulut -500 e
  • Ennakkovero/tulovero -600 e
  • Yrittäjälle käteen jää 2 600 e

Katso myös kirjoitukseni hinnoittelusta.

Tarina on kuvitteellinen, mutta olen nähnyt tämän saman kuvion toistuvan eri muodoissaan monta kertaa vuosien varrella. Jos päätät lykätä ennakkoverojen maksua myöhemmäksi, niin laita ainakin rahaa sivuun niiden maksamista varten.

Yrityksen tunnusluvut -opas

Yrittäjän tunnusluvut -oppaasta löydät yleisimmät tunnusluvut sekä selonteon siitä, miten ja miksi niitä käytetään.

Oppaan aiheina mm.:

  • Keskeiset tunnusluvut, kuten myyntikate ja omavaraisuusaste
  • Tunnuslukujen kaavat
  • Lukujen hyödyntäminen käytännössä
Yrityksen-tunnuslukuopas
Lataa opas hyödyksesi täyttämällä oheinen lomake.