Työnantajan koulutusvähennys

By 03/09/2018 Yleinen

Koulutusvähennys on elinkeinotoimintaa harjoittavan työnantajan verotuksessa tehtävä lisävähennys. Työnantaja voi vähentää elinkeinotoiminnan tulosta koulutusvähennyksen, joka on noin puolet koulutusajan palkkakuluista. Koulutusvähennystä vaaditaan veroilmoituksen antamisen yhteydessä, elinkeinotoiminnassa lomakkeella 79. Koulutusvähennyksen saa työnantaja, joka harjoittaa elinkeinoverolain tai maatilatalouden tuloverolain mukaan verotettavaa toimintaa. Koulutusvähennykseen ei ole oikeutta yhdistyksillä ja säätiöillä eikä tuloverolain 20 ja 21 §:ssä tarkoitetuilla yhteisöillä ja 21 a §:ssä tarkoitetuilla yliopistoilla.

Edellytykset koulutusvähennyksen saamiselle

Koulutusvähennyksen edellytyksenä on, että työnantajan järjestämä koulutus perustuu laadittuun koulutussuunnitelmaan. Koulutussuunnitelman tulee koskea koko henkilöstöä henkilöstöryhmittäin tai olla muutoin tarkoituksenmukaisesti ryhmitelty. Työntekijän kuuluminen kyseiseen ryhmään on oltava selvästi määriteltävissä. Koulutussuunnitelmaan ei tarvitse yksityiskohtaisesti kirjata koulutuksia, vaan yleisempi kuvaus tulevista koulutuksista on riittävä.

Työnantaja ei ole oikeutettu koulutusvähennykseen, mikäli koko henkilöstön kattavaa koulutussuunnitelmaa ei ole laadittu. Koulutussuunnitelman on oltava laadittuna ennen työntekijöiden koulutusta. Koulutussuunnitelmaa saa kuitenkin päivittää verovuoden aikana. Koulutussuunnitelmasta ja sen laatimisesta on säädetty laissa yhteistoiminnasta yrityksissä (16 §).

Koulutusvähennyksen perusteena olevan koulutuksen on oltava työnantajan järjestämää sekä ylläpitää ja edistää työntekijän ammatillista osaamista. Koulutuksen on oltava ohjattua ja valvottua. Siihen käytetty aika on voitava todentaa. Koulutusvähennykseen oikeuttava koulutus voidaan toteuttaa myös verkkokoulutuksena, jos siihen käytetty aika voidaan todentaa ja koulutuksella on vastuullinen vetäjä, joka valvoo osallistujan suoritusta.

Koulutus voi olla ulkopuolisen järjestämä kurssimuotoinen koulutus tai seminaari kuin myös yrityksen itse järjestämä sisäinen koulutus. Vähennykseen oikeuttavista koulutuksista ei ole mahdollista antaa tyhjentävää listaa. Tärkeintä on, että koulutus perustuu työnantajan laatimaan koulutussuunnitelmaan ja että se liittyy työntekijän nykyisiin tai tuleviin työtehtäviin. Koulutus voi liittyä myös työhyvinvointiin, ajankäytön hallintaan tai muuhun yleiseen työssä suoriutumiseen. Koulutusvähennystä ei saa perehdytyksestä tai työnopastuksesta.

Muut tärkeät huomiot

  • Koulutusvähennystä ei saa sellaisten työntekijöiden koulutuksesta, joiden palkkakustannuksiin on myönnetty palkkatukea
  • Työnantajan on maksettava koulutuksen ajalta työntekijälle palkkaa
  • Koulutusvähennyksen perusteena on oltava työntekijän todellinen osallistuminen koulutukseen
  • Koulutusvähennyksen edellytyksen täyttymisestä on laadittava työntekijäkohtainen kirjallinen selvitys
    • Kirjallisessa selvityksessä on mainittava, mihin koulutussuunnitelman kohtaan vähennyksen perusteena oleva koulutus sisältyy. Koulutuksesta on selvitettävä perustiedot, esimerkiksi kurssikirje tms., josta selviää koulutuksen sisältö. Selvityksestä on myös käytävä ilmi koulutuksen kesto
  • Koulutuksen on kestettävä yhtäjaksoisesti vähintään 60 minuuttia
  • Koulutusvähennyksen saa vain kokonaisen koulutuspäivän perusteella. Yksi koulutuspäivä kestää 6 tuntia
    • Kuuden tunnin koulutus voi kuitenkin jakautua useammalle päivälle, kunhan kukin koulutusjakso kestää vähintään 60 minuuttia
  • Koulutuspäivä lasketaan työntekijäkohtaisesti, joten eri työntekijöiden koulutusjaksoja ei voi laskea yhteen koulutuspäivien laskennassa
  • Koulutusvähennyksen perusteena on oltava vähintään yksi kokonainen koulutuspäivä (eli 6 tuntia koulutusta) työntekijää kohden
  • Verovuonna koulutusvähennykseen oikeuttaa enintään kolme koulutuspäivää työntekijää kohti
  • Koulutusvähennyksen perusteista laadittuja työntekijäkohtaisia selvityksiä ja koulutussuunnitelmaa ei tarvitse liittää veroilmoitukseen. Verohallinto pyytää niitä tarvittaessa

Koulutusvähennyksen laskeminen

Koulutusvähennys lasketaan kertomalla yrityksen työntekijöiden keskimääräinen päiväpalkka koulutusvähennykseen oikeuttavien koulutuspäivien lukumäärällä ja jakamalla näin saatu tulo luvulla 2. Verohallinnon sivuilla on tästä erinomainen esimerkki (alla).

Haluatko tehdä koulutusvähennyksen veroilmoituksen yhteydessä? Ilmoita kirjanpitäjällesi koulutuspäivien lukumäärä, niin hän laskee puolestasi koulutusvähennyksen määrän.

Esimerkki : Työnantajan palveluksessa työskentelee 55 kokoaikaista työntekijää. Kaikki ovat osallistuneet yhteen koko päivän kestävään koulutukseen, jota oli yhteensä 6 tuntia. Yrityksen 8 esimiestä osallistuvat lisäksi kolme päivää kestävälle esimieskurssille. Asiakaspalvelussa työskentelevät 10 henkilöä osallistuvat 10 viikon ajan ruotsin kielen kurssille, joka kestää tunnin kerrallaan. Yhteensä ruotsin opetusta on 10 tuntia. Kaikki koulutus perustuu yrityksessä laadittuun koulutussuunnitelmaan.

Esimiehet, 8 henkilöä, ovat osallistuneet kolmen päivän esimieskoulutukseen sekä kaikille yhteiseen yhden päivän kestäneeseen koulutukseen, eli yhteensä heillä on ollut 4 päivää koulutusta. Koulutusvähennystä voi vaatia vain 3 päivältä työntekijää kohti, joten esimiesten koulutuksen perusteella koulutusvähennystä voi vaatia yhteensä 24 päivältä (3 x 8).

Asiakaspalvelussa työskentelevien 10 henkilön koulutuksen perusteella koulutusvähennystä voi vaatia 2 päivältä työntekijää kohden, yhteensä 20 päivältä. Kielikoulutuksesta tulee yksi kokonainen koulutuspäivä eli 6 tuntia. Lisäksi asiakaspalvelijat ovat osallistuneet kaikille yhteiseen koko päivän koulutukseen.

Muiden työntekijöiden koulutusten perusteella koulutusvähennystä voi vaatia yhden koulutuspäivän verran eli yhteensä 37 päivää (55 – 18), kun esimiesten ja asiakaspalvelijoiden osalta koulutuspäivät on laskettu erikseen.

Yhteensä koulutusvähennykseen oikeuttavia koulutuspäiviä on 81 (24 + 20 + 37).

Yrityksen verovuosi on kalenterivuosi ja työttömyysvakuutusmaksun perusteena olevat palkat ovat verovuonna 2 250 000 euroa. Keskimääräinen työntekijämäärä on 55.

Keskimääräinen päiväpalkka on 204,55 euroa. (2 250 000 e / 55 = 40 909,09 e, 40 909,09 e / 200 = 204,55 e)

Koulutusvähennyksen määrä on yhteensä 8 284,28 euroa (204,55 e x 81 pv / 2)